Kirjoittajat: Sanna Koulu (tutkijatohtori), Mirva Lohiniva-Kerkelä (hyvinvointioikeuden professori), Anna Nikupeteri (tutkijakohtori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta) ja Merja Laitinen (sosiaalityön professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta)
Tutkimusryhmä: Hyvinvointioikeus
 |
| Sanna Koulu |
 |
| Mirva Lohiniva-Kerkelä |
 |
| Anna Nikupeteri |
 |
| Merja Laitinen |
Monitieteisiä näkökulmia lapsen asemaan
Lapin yliopiston toteuttamassa CAPS-hankkeessa (Lasten tietävä toimijuus yksityisissä, moniammatillisissa ja yhteiskunnallisissa prosesseissa – Tapauksena vanhempien eron jälkeinen vaino, Suomen Akatemia 308470) on tutkittu lasten kokemuksia ja tietävää toimijuutta tilanteissa, kun lapsen vanhempi vainoaa toista vanhempaa eron jälkeen. Hankkeen teemat ovat käsitelleet vainoamista lähisuhdeväkivallan muotona ja pakottavana kontrollointina sekä kysymyksiä muun muassa lasten uhriasemasta ja toimijuudesta vanhempien eron jälkeisen vainon tilanteissa. Keskeinen painopiste on ollut lapsen aseman ja oikeuksien toteutumisen tarkastelussa.
Hanke on toteutettu sosiaalityön, kasvatustieteiden luokanopettajakoulutuksen ja oikeustieteiden yhteistyössä. Monitieteisyys mahdollisti sen, että pääsimme tarkastelemaan tavallista syvemmin myös oikeuden käytäntöjä: yhdistämään oikeudellista, normatiivista perspektiiviä yhteiskuntatieteelliseen ja sosiaalityön laadullisempaan tarkasteluun. H.L.A. Hartin sanoin hankkeessa onkin vertailtu ja yhdistelty yhtäältä oikeuden sisäistä ja toisaalta oikeuden ulkoista näkökulmaa.
Vainosta ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä tai käytettyä määritelmää. Hankkeessa vaino on määritelty intensiiviseksi ja tavoitteelliseksi toiminnaksi, jossa lapsen vanhempi vainoaa toista vanhempaa. Vaino on uhria/kohdetta pakottavaa ja kontrolloivaa käyttäytymistä, jossa keskeistä on tekojen, kuten seuraamisen, uhkailemisen ja häirinnän, toistuvuus.
Olemme lähestyneet vainoa erilaisten tutkimusaineistojen näkökulmaista. Aineistoa on kerätty lapsilta ja nuorilta, vainon kohteina olevilta äideiltä sekä ammattilaisilta, jotka kohtaavaan työssään vainoa kokevia perheitä. Keskeisen ulottuvuuden hankkeessa muodostaa oikeudellinen aineisto, joka koostuu perhesurmatapausten oikeudenkäyntiasiakirjoista ja vainoamista koskevista käräjäoikeuksien ratkaisuista. Keskeisenä tuloksena on, että lapset ovat eri tavoin osallisina vanhemman vainon toteuttamisessa ja he altistuvat eri muotoiselle väkivallalle. Vanhemman vaino aiheuttaa lapselle pelon ja turvattomuuden tunteita. (Nikupeteri & Laitinen 2015.) Äärimmillään vaino voi sisältää kuolettavan väkivallan riskin (Nikupeteri ym. 2017; Laitinen ym. 2020).
Monitieteisyyden ansiosta CAPS-hanke on ollut omiaan valottamaan myös oikeuden rakenteiden sokeita pisteitä, kuten lasten aseman huomioimisen vaikeutta. Perheen sisäinen väkivalta koskettaa monin tavoin lapsia, vaikka he eivät olisi sen suoria uhreja. Oikeudellisissa menettelyissä lasten ääntä on kuitenkin vaikea kuulla ja lapset jäävät usein näkymättömiksi.
Käräjäoikeusratkaisut linssinä
oikeuden rakenteisiin
Hankkeen vainoamista koskeva käräjäoikeusaineisto vuosilta 2014—2017 on ainutlaatuinen. Aineiston valikointi määräytyi vuonna 2013 säädetyn vainoamisen kriminalisointisäännöksen (RL 24:7a) perusteella, ja se kattaa kaikkien Suomen käräjäoikeuksien antamat ratkaisut vainoamisesta säännöksen voimaantuloa seuranneen neljän vuoden ajalta (n=419). Tämä poikkeuksellisen kattava aineisto näyttää, miten vainoamisen kriminalisointi otettiin käyttöön tuomioistuimissa ja miten syyttäjät, asianosaiset mahdollisine avustajineen ja ennen kaikkea tuomioistuimet punnitsivat tuoreen kriminalisointisäännöksen kriteerejä.
Käräjäoikeuksien ratkaisujen perustelut rikosasioissa ovat toisinaan hyvinkin suppeita varsinkin tilanteissa, joissa syyte oli myönnetty. Osa ratkaisuista on puolestaan annettu pitkien ja laajaan näyttöön perustuvien käsittelyjen tuloksena. Siksi ratkaisut olivat sekä oikeudellisesta että sosiaalitieteiden näkökulmasta varsin erilaisia keskenään, eikä niiden perusteluista ole syytä vetää erityisen vahvoja lainopillisia johtopäätöksiä. Sen sijaan aineisto kokonaisuudessaan paljastaa haasteet rikosoikeudellisen kehyksen sovittamisessa eri tilanteisiin ja erityisesti ”näkymättömien” uhrien tunnistamiseen.
Lapsen asema
käräjäoikeusratkaisuissa
- Ensimmäisessä kategoriassa (n=54) lapset jäivät taka-alalle perusteluissa, yksittäisten mainintojen varaan.
- Toisen kategorian perusteluissa (n=32) lasten mukanaoloa selostettiin osana tapahtumien kuvausta.
- Kolmannessa kategoriassa (n=27) lasten asema sai merkitystä sen arvioinnissa, miten lasten mukanaolo heijastui vanhempien ajatuksiin ja tunteisiin.
- Neljäs kategoria oli lukumääräisesti pienin (n=14), mutta siinä lapset huomioitiin perusteluissa omana itsenään – osallisena tai toimijana tai asianomistajana.
Kolmessa ensimmäisessä kategoriassa lasten toimijuus oli niukkaa. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvissa tapauksissa lapset mainittiin, mutta heidän mukanaolollaan ei ollut merkitystä tosiasioiden tai teon tunnusmerkistön arvioinnissa. Tapauksissa syytetty saattoi perustella yhteydenottojaan yleisesti ”lasten asioiden” hoitamisella, tai lapsen olemassaolo ilmeni ohimennen muun asian yhteydessä. Toisen kategorian tapausten perusteluissa lapset tulivat puolestaan näkyvämmiksi, kun heidän toimintaansa tai mukanaoloaan selostettiin osana tapahtumien kuvausta. Perustelut olivat tässä kategoriassa hyvin faktuaalisia, eikä lasten kokemuksia tai osallisuutta arvioitu. Kolmannessa kategoriassa perusteluiden näkökulma laajentui selvemmin kokemuksellisten seikkojen, kuten koetun pelon tai ahdistuksen, arviointiin. Esimerkiksi lasten kokema pelko saatettiin mainita. Lasten kokemukset saivat kuitenkin tässä kategoriassa merkitystä ainoastaan siltä osin, kuin ne vaikuttivat aikuisten ajatuksiin tai kokemukseen; lapsen pelko saatettiin mainita esimerkiksi seikkana, jolla oli merkitystä asianomistajan kokemuksen kannalta.
Neljänteen kategoriaan kuuluvat tapaukset olivat varsin harvalukuisia. Ratkaisuilla ei ollut välttämättä muuta yhteistä, kuin että niiden perusteluissa lapsia kuvattiin ajattelevina ja tuntevina toimijoina. Monissa tähän kategoriaan kuuluvissa ratkaisussa lapset saattoivat olla jo teini-ikäisiä. Joissakin ratkaisuissa lapset olivat myös itse asianosaisasemassa, tyypillisesti ensisijaisen uhrin eli toisen vanhempansa rinnalla.
Vaihtoehtoisia näkökulmia oikeuteen
Rikosoikeudellinen menettely ei voi eikä sen pidäkään olla ensisijainen uhrien tukemisen tapa, sillä rikosoikeudellisen prosessin ensisijainen tavoite on toteuttaa ja rajata valtion pakkovallan käyttöä rikollisen teon jälkeen. Samalla rikosprosessiin liittyvät haasteet kertovat meille kuitenkin paljon siitä, mitä vaikeuksia oikeudella laajemmin ymmärrettynä on ottaa lasten asemaa haltuun.
Lapset ovat usein aikuista haavoittuvammassa asemassa, mutta samalla he ovat osallisia ja toimijoita itseään koskevissa asioissa. Parhaimmillaan käräjäoikeuksien ratkaisuperusteluista heijastuikin harkittu tasapainottelu näiden elementtien välillä.
Monitieteinen tieto lapsista vainon osallisina ja kokijoina on korostuneen tärkeää nykytilanteessa, kun väkivallan vastaisessa työssä mietitään myös oikeudellisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Väkivallan vastainen työ on nyt kansallisesti hyvin vauhdissa, kun Suomessa toimeenpannaan muun muassa Istanbulin ja Lanzaroten sopimusten ihmisoikeusvelvoitteita.
Hankkeen keskeiset tulokset on koottu loppuseminaariin, joka toteutetaan verkkosivustona, kansainvälisenä keynote-puheiden sarjana. Kokonaisuutena tulokset valottavat sitkeän, eron jälkeen jatkuvan – ja esimerkiksi teknologian kautta arkeen kietoutuvan – väkivallan luonnetta. Siten ne auttavat myös hahmottamaan, miten palvelujärjestelmässä voitaisiin paremmin vastata lasten ja muiden uhrien tarpeisiin.
Kirjallisuus
Laitinen, M., Kauppi, A., Lohiniva-Kerkelä, M., Nikupeteri, A. & Lappi, C. 2020: Lasten sosiaalis-oikeudelliset asemat vainon ja perhesurmien konteksteissa. Oikeus 49 (2), 192–214.
Nikupeteri, A. & Laitinen, M. 2015: Children’s Everyday Lives Shadowed by Stalking: Postseparation Stalking Narratives of Finnish Children and Women. Violence and Victims 30 (5), 830–845.
Nikupeteri, A., Lappi, C., Lohiniva-Kerkelä, M., Kauppi, A. & Laitinen, M. 2017: Potentiaalisesti tappava parisuhde? Erotilanteen uhkaavuus ja uhrien suojaamisen edellytykset sukupuolistuneen väkivallan viitekehyksessä. Oikeus 46 (3), 290–309.
No comments:
Post a Comment