Editorin kynästä*
Kirjoittaja: Mikko T. Huttunen (OTT, kansainvälisen oikeuden yliopistonlehtori)
 |
| Mikko T. Huttunen |
Erään opettamani opintojakson palautuslaatikkoon tupsahti keväällä generatiivista tekoälyä käsittelevä (sic!) englanninkielinen essee, josta plagiaatintunnistusjärjestelmä TurnItInin mukaan 34 prosenttia oli generatiivisen tekoälyn kirjoittamaa. Tulos on ikävä mutta maltillinen: korkein tähän mennessä näkemäni luku on 80 %.
Opiskelijan selitys? Esseestä oli kaksi versiota, ja hän oli vahingossa lähettänyt "väärän" tiedoston! Huojentavaa. Jostain syystä kuitenkin "oikean" tiedoston löytäminen ja lähettäminen kesti kolme päivää.
Generatiivisen tekoälyn käyttö opintosuorituksissa näyttää toisintavan iänikuista teknologian ja sääntelyn välistä suhdetta, jossa sääntely laahaa teknologisen kehityksen perässä. Mieleen tulee väistämättä Lyria Bennett Mosesin vuonna 2007 julkaiseman, omassa skenessään kuuluisan artikkelin otsikko: Recurring Dilemmas: The Law's Race to Keep Up With Technological Change (Bennett Moses 2007). Korkeakoulujen tekoälyohjeistukset kilpailevat pysyäkseen chatbottien kehityksen tahdissa.
Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta. Vielä pari vuotta sitten chatbotit eivät kyenneet tuottamaan tekstiä täsmällisillä alaviitteillä. Teksti oli siis kelvotonta opintosuoritukseksi ainakin oikeustieteen standardeilla. Tiedustellessani asiaa Grok-tekoälyltä, vastaa se/hän iloisesti:
 |
| Grokin vastaus saatteeseen "can you create text with footnotes and specific references to journal articles" |
Lopputulos, jolle tässä en tohdi antaa palstatilaa, näyttää, kuinkas muutenkaan, tekstiltä, joka läpäisisi ainakin esseesuorituksen minimivaatimukset. Ja jos luet tätä tekstiä vuoden tai parin päästä, vaikuttaa kenties tämäkin aikansa eläneeltä.
***
Tekoälyn käyttöön on reagoitu erilaisilla sääntelymalleilla. Lapin yliopiston ja ammattikorkeakoulun (LUC-konsernin) uusissa tekoälyohjeissa (2025) lähtökohta on seuraavanlainen: käyttö on lähtökohtaisesti sallittua, mutta opettaja voi sen kieltää, jos on riski siitä, että mallien käyttö haittaisi osaamistavoitteiden saavuttamista. (LUC-konserni 2025, 2.a k.)
Mallin perustana lienee ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston (Arenen) liikennevalomalli (Arene 2024):
Malli vaikuttaa selkeältä, mutta siinä on omat ongelmansa. Vihreän liikennevalon käyttökohteet lienevät sellaisia, joissa tekoälyn käytöstä linjaaminen on ylipäätään tarpeetonta. Punaisen liikennevalon noudattamista taas on mahdotonta valvoa: opettajalla ei ole keinoa tarkistaa, onko tekoälyä käytetty jossain vaiheessa esimerkiksi tiedon hankkimiseen tai tekstin tuottamiseen, jos tekstiä on kuitenkin sen jälkeen muokattu omin taidoin.
Myös keltainen liikennevalo herättää hämmennystä: mitä opettaja lopulta tekee sillä tiedolla, että tekoälyä on käytetty, ja mitä merkitystä sille tulisi antaa arvostelussa, jos käyttö on kuitenkin sallittua? Sininen valo taas soveltuu vain tietynlaisiin opintojaksoihin ja oppimismenetelmiin.
Liikennejärjestelyissä tuntuu siis jokin sakkaavan.
Jostain syystä valikoimasta puuttuu etenkin oranssi liikennevalo, joka sallisi tekoälyn käytön tiedon hakemiseen ja jäsentelyyn sekä pohjatekstin tuottamiseen mutta edellyttäisi lopullisen tekstin olevan opiskelijan itsensä tuottamaa tai ainakin muokkaamaa. Juuri tämähän on tapa, jolla tekoälyä on hyödyllisintä ja pedagogisesti mielekkäintä käyttää: tutkimusavustajana, ei työnohjaajana. Ja juuri tämä on se, minkä havaitsemiseen myös TurnItIn luotettavasti kykynee.
Oranssia lähestymistapaa edusti mielestäni perustellusti Lapin yliopiston aiempi tekoälyohjeistus. Sen mukaan "[k]ielimallien käyttö on lähtökohtaisesti sallittua" mutta niitä "ei saa käyttää tuottamaan lopullista tehtävän tai opinnäytetyön sisältöä eikä tällaista kielimallilla luotua sisältöä saa esittää opiskelijan itse tuottamana." (Lapin yliopisto 2023, 1 & 3 k.)
***
Lopulta kuvattu sääntely – tekniset ratkaisut ja korkeakoulun sisäiset ohjeet – on kuitenkin ongelman ratkaisemista pintatasolla. Sen alle hukkuvat perustavanlaatuiset kysymykset. Teknologia oikeastaan paljastaa ja haastaa sen, mitkä ovat opiskelemalla tavoitellut tiedot ja taidot sekä keinot, joilla kyseisiä seikkoja todennetaan.
Tekoäly siis paljastaa ne peruspilarit, joiden varaan opintojakson, opintokokonaisuuden, opetussuunnitelman, koulutusohjelman, tiedekunnan, yliopiston ja korkeakoulutuksen tiedon ja oppimisen filosofia rakentuvat.
Perinteisesti on kysytty, tavoitellaanko oppimisella sitä, että opiskelija muistaa keskeisiä seikkoja opittavasta asiasta (esimerkiksi: Millä edellytyksillä valtiosopimus on pätemätön?) vai sitä, että opiskelija osaa alansa taitoja (esimerkiksi: opiskelijalle esitetään kuvaus valtiosopimuksen laatimiseen johtaneesta menettelystä tai sen sisällöstä ja kysytään, onko valtiosopimus pätemätön). Tiedoksi on mielletty se, että opiskelija muistaa valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen (SopS 33/1980) V osan määräykset, kun taas taidoksi se, että opiskelija osaa löytää kyseisen asiakirjan ja soveltaa sitä.
Pian kuitenkin voi olla aiheellista kysyä: tavoitellaanko oppimisella sitä, että opiskelija muistaa alallaan keskeisten tekoälytyökalujen toimintaperiaatteet ja osaa arvioida niiden tuottamien näkemysten paikkansapitävyyttä?
Tällainen muutos merkitsisi sitä, että sekä oppimisen sisällöllisiä tavoitteita että menetelmiä olisi arvioitava kauttaaltaan uudestaan.
Kuvatussa skenaariossa opettajan päänvaiva siitä, että generatiivista tekoälyä käsittelevä essee on n-prosenttisesti tekoälyn kirjoittamaa, vaikuttaa kaukaiselta. Selvityksenomaisia esseitä tuskin kirjoitettaisiin yliopistoissa lainkaan. Niiden laatiminen jäisi niiden alkuperäisen luonteensa – pohdiskeleva tekstilaji, joka on jossain kauno- ja tietokirjallisuuden välimaastossa – mukaisesti (edesmenneen) Erno Paasilinnan ja Antti Nylénin kaltaisten taiturien vastuulle.
Tai kenties jokaisen opiskelijan olisi ainakin eräillä opintojaksoilla löydettävä sisäinen filosofinsa ja esseistinsä ja antauduttava pohtimaan vaikkapa sitä, millä tavalla Jacques Ellulin kuvaus teknologisesta yhteiskunnasta (Ellul 1964) toteutuu oikeustieteen opinnoissa ja oikeudenkäytössä.
*Editorin kynästä -tunnuksella julkaistavat tekstit eivät ole blogin "pääkirjoituksia". Tunnus viestii, että tekstin kirjoittaja on tekstin julkaisuhetkellä blogia toimittava henkilö.
Lähteet:
Arene (2024) Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille. https://arene.fi/julkaisut/raportit/arenen-suositukset-tekoalyn-hyodyntamisesta-ammattikorkeakouluille/ (luettu 25.6.2025).
Bennett Moses, Lyria (2007) Recurring Dilemmas: The Law's Race to Keep Up With Technological Change. University of Illinois Journal of Law, Technology and Policy, Fall, s. 239–285.
Ellul, Jacques (1964) The Technological Society. Vintage Books. Alkuteos (1954) La Technique ou l'Enjeu du siècle. Armand Colin.
Lapin yliopisto (2023) Tekoälypohjaisten työkalujen käyttö Lapin yliopistossa. https://www.ulapland.fi/loader.aspx?id=fe44e120-82a4-4365-a63d-dcf81ac7692c (luettu 25.6.2025).
LUC-konserni (2025) Tekoälyn käyttämistä opetuksessa sekä tutkimuksessa koskevat ohjeet lapin yliopistossa ja lapin ammattikorkeakoulussa (toimitettu sähköpostitse henkilökunnalle, linkki päivitetään kunhan ohjeet julkaistaan).
Valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus (SopS 33/1980)